Heippa kaikille...Manu on nyt 3 viikkoa köpötellyt syöpädiagnoosin kuulemisen jälkeen....kortisonipiikki auttoi hyvin mutta eilen haettiin sitten toinen kun alkoi taas kenkkaamaan niin pahasti. Uutta kuvaa ei nyt otettu koska en halunnut ärsyttää jalkaa enempää nostelemalla ja venyttämällä sitä röntgenpöydällä. Vielä ei uusi piikki lääkettä ole pahemmin helpottanut oloa...eilen illalla se oli hiukan parempi mutta yön jälkeen on taas jäykkä...tietty kun olen pitänyt sitä öisin kiinni ettei lähde seikkailemaan minkään pupujussin perään ja satuta viimisen kerran koipeensa...yön joutuu nukkumaan paikallaan vaikka pitkässä hihnassa se on. Kipulääkettä on saanut myös tabletteina aamuin illoin...nyt se rauhoittui tuonne nukkumaan kun komensin että nyt on huilipäivä. Eilen vietiin kyllä miehille eväitä pellolle että pääsi Manukin vielä ainakin kerran katsomaan puintihommia. Itku meinaa aina tulla kun katselen poikaa joka muuten on niin hyvässä kunnossa mutta jalka on sökö. Elämä on niin epäreilua....se viiminen päivä kun tulee tässä joskus eteen niin en tiedä miten minä siitä selviän...surua on ollut nyt ihan liikaa tänä vuonna...on mennyt äitiä, koiraa,ystävää...kuka sairastelee vakavasti ja saa pelkää heidän kohtaloa...jotenkin tuntuu että kaikki vastustaa...mutta ehkä tämä vahvistaa ihmistä...mistä sen tietää :(

Kiitos kaikille tuesta ja rukouksista...eipä tässä muu auta kun rukoilla että Manu pysyy vielä jonkin aikaa siinä kunnossa ettei sitä päätöstä tarvi tehdä koska pääsee velipojan viekkuun...toisaalta lohduttaa että Pave on sitä vastassa koirien taivaassa...ei paljon mutta edes vähän....

Jäpä oli meillä kuskina kun lähdettiin viemään eväitä pellolle.

Nälkäiset evään tuojat :)

Välillä pitää huilata...meidän sairaslomalainen <3