Sikaa tai ei niin kova tauti on tää joka jyllää meidän huushollissa. Kuumetta on ollut meikäläisessä nyt kolmatta päivää, onneksi burana pitää sen aisoissa. Pahinta on varmaan tuo yskä joka ei millään meinaa loppua kun se alkaa ja etenkin kun tekee tosi kipeetä keuhkoputkesta kun yskii. Mutta jos tää nyt sitten olisi sitä sikaa niin voisi olla tyytyväinen jos se näillä oireilla menee ohi. Nivelkivut kestivät vaan yhden päivän, onneksi. Nyt on sitten tullut lisänä nuha ja oikeaa korvaa välillä pakottaa. Kunhan vaan ei tarvisi mennä lääkäriin. Ja vastoin kaikkia neuvoja olen kyllä joka päivä "joutunut" raahautumaan noiden koirien kanssa pienelle lenkille, ei siis mitenkään pitkälle mutta sekin matka on ollut tuskien taivalta. Tänään läksin hakemaan päiväpostia poikien kanssa ja samalla kun olo tuntui sen verran siedettävältä niin kävelin tohon lähi pellolle ja laskin koirat sinne vapaaksi. Itse ajattelin istuskella siellä ladon seinustalla mutta eipä nuo koirat sitä ymmärtäneet vaan vaatimalla vaativat että emon täytyy käppäillä siellä lumessa heidän kanssa. Alku menikin ihan hyvin kun rauhallisesti tallustelin mutta kotiin päin palatessa alkoi huomata että kunto ei ole paras. Tuskan hiki virtasi selkää pitkin ja keuhkot olivat kuin tulessa. Olenkohan ihan viksu kun noiden koirien takia yritän tappaa itteni? Ja arvatkaa tuliko kovat huudot kotona kun muut huomasivat missä olin ollut....Juups!

No loppu päivä menikin sitten palautumiseen lenkistä ja iltalenkille sain itselleni tuuraajan veljen pojastani. Vei tuon isomman pojan kakkalenkille mutta eihän se tietenkään mitään asioitaan kehdannut tehdä. Toivottavasti ei koira "halkea" kun tuntuu olevan vatta niin pullukka. Ruoka on kyllä maittanut tänään molemmille; tietenkin kun saivat tänään uunissa haudutettua kanaa riisin kera illalliseksi. Välillä tuntuu että nuo eläimet syövät paljon paremmin ja ainakin terveellisemmin kuin me ihmiset. Tämän "flunssan" aikana on mennyt meikäläisellä ainakin yksi isohko suklaakonvehtirasia alas mutta täytyy puolustukseksi sanoa että tuskinpa ne lihottivat kun eivät maistuneetkaan milleen kun on tää tauti vienyt ton makuaistinkin....

Nyt ovat molemmat koirat sitten olleet ainakin tunnin peuhaamassa tuolla ulkona pimeässä ja piha on sen näköinen kun siellä olisi tallannut vähintään sata leoa....Nauttivat molemmat tuosta puhtaasta valkeasta lumesta, toivotaan ihan pelkästään jo koirien takia ettei nuo lumet sula pois enää. Toisaalta kun tulevat tuolta ulkona ei oikein tiedä ovatko ne kuitenkaan niitä omia koiria vai jotain puudeleita kun niillä on jalat täynnä valkoisia lumipallukoita....

Tässä kännykkäkuvia tämän päiväiseltä peltoreissulta: