Koirat ovat molemmat pikkasen "mahatautisia". Eilen saivat matokuurit ja varmaan sen johdosta ovat nyt molemmat olleet ripulilla. Pikku-Manu teki kurakasoja pitkin yötä sekä lattialle että ulos. Päivällä oli onneksi vatta jo OK! No jospa samalla tyhjennyksellä saivat madotkin kyytiä....

Aamulla sain inspiraation alkaa remontoimaan yläkerran vessaa ja olin loppupäivästä yltä päältä maalissa sen johdosta. Miten ihmeessä saankin sitä maalia enemmän muualle kuin seiniin...Maalia olin ostanut jo aiemmin siltä varalta että joskus innostuisin sillä jotain suttaamaan. No se on kyllä jotain halpaa Robinhoodin litkua, varmaan pohjamaalia, kun niin huonosti tuota paneeliseinää peittää. Saapi maalata vielä toistamiseen ja sittenkään ei hyvä tule. Eli huomenaamulla rautakauppaan ostamaan vähän parempi laatuista maalia jotta saan urakkani valmiiksi ennen joulua....Ja vessan lampunkin sain lopullisesti hajoamaan seinästä joten sekin täytyy uusia. Meneeköhän nää mun remontit taas pikkasen suurelliseksi...

Meillä asuu myös pikku varas! Sanonta: Tilaisuus tekee varkaan pitää eritäin hyvin paikkansa. Hetkeksi lattialle jääneistä kauppakasseista oli napattu nakkipaketti ja tyhjennetty se hyvällä ruokahalulla kokonaan. Syyllinen tavattiin makaamasta tyytyväisenä tyhjän paketin vieressä maha pullollaan. Ja se oli Manu! Uskomaton poika! Eikä ollut antanut velipojalle yhtään nakkia. Tein nimittäin tarkastuksen molempien suihin että haiseeko siellä nakki ja ainoastaan Manun suu tuoksui niille, Paven suu tuok.... eikun HAISI pikkasen muulle....Nyt meni luotto pikkupojalta, enää ei voi jättää mitään vartioimatta sen silmiin, hyvä ettei ollut syönyt kassista raakoja kanankoipia...

No lopun päivää tuo pullomaha makasikin tyytyväisenä kuistilla, luulin sen jo halkeavan kun niin oli pyöreän oloinen. Muttei niin ihmekumma käynyt. Eikä ne nakit edes kokopäivää pitäneet nälkää, illalla oltiin jo lisää sapuskaa odottamassa. Ruokahalua kyllä varmaan nosti illalla käyneet vieraat: alaskanmalamuutit Ira ja Manu (luit ihan oikein, meidän Manulla on kaima) tulivat tervehtimään Pavea ja Manua emäntänsä Virpin kanssa.

Ensikohtaaminen oli pikkuisen jänskä juttu jokaiselle hauvalle, miksei meille ihmisillekin, että mitenkäs nuo koirat tulevat toimeen. No alkumurinoiden (siis Paven) jälkeen olivat oikeinkin hyviä ystäviä. Joukosta Ira ja Pave ovat jo "aikuisia", Manut ovat iältään 4 kk ja 2 kk. Meidän poju oli siis nuorin, joka myös suosiolla jätettiin pois suunnitellulta metsälenkiltä. Tuskinpa olisi jaksanut kolmikon vauhdissa pysyä, hyvä että tuo Pavekaan pärjäsi noiden ikiliikkujien kyydissä. Narttu Ira ei tykännyt Paven lähentelyistä ja antoi pieniä varoituksia pojalle, joten tämä mieluummin kaveerasikin tuon "Manu-kakkosen" kanssa. Vauhtia riitti sillä pojalla, vaikka onkin vasta tuon 4 kk. Oli olevinaan niin ison koiran oloinen verrattuna tuohon meidän Manuun. Lenkin jälkeen kävivät porukalla kastautumassa tuossa naapurin pihalammikossa, jossa Pave harvasa päivä käy "salaa" uimassa. Kotona meitä odottikin malttamattomana Manu, leikkikavereita oli jo kova ikävä.

Isot koirat piti erottaa noista kahdesta Manusta jotta ne saisivat paremmin tutustua toisiinsa. Ira laitettiin tarhaan ja Pave monen mairittelun jälkeen saatiin tungettua kuistille aidan taakse (haukkumaan kiukkuisena). Ja sittenhän se Manujen melkoinen painiottelu alkoi. Meidän Manu oli altavastaajana kun Manu-kakkonen sitä selätti olan takaa. Kauan ne jaksoivat tuossa nurmikolla molskia, ennenkuin alkoi huomata että ainakin tuolta meidän pojulta kunto loppuu. Toinen Manuhan oli kuin Duracell-pupu joka vaan jaksaa ja jaksaa...

Mentiin sitten kaffeelle ja koirat tulivat sisälle perässä. Manun lelut olivat kuin aarteita toisen Manun silmissä. Kaikkia vinkuleluja piti kokeilla eikä niistä millään olisi halunut luopua saati edes antaa oikean omistajan niillä leikkiä. Huomasi, että taistelu lelujen valtiaasta alkoi. Miten ihmeessä se sama lelu onkin molemmista aina se paras, vaikka lattialla oli vinkuleluja pitkin poikin. Lapset on lapsia... No iltasella kävi Manu kaikki omat lelunsa läpi ettei mikään vaan ollut mennyt epäkuntoon. Ei ollut, kaikki vinkuivat vielä hyvin eli rauhassa voipi nyt poika nukkua. Ja väsynyt tuo koira kaksikko tuntuukin olevan. Herätty ei olla muuta kuin haukkumaan pakolliset haukut siilille, tekemään muutamat pissit ja siinähän ne tärkeimmät olivatkin.

Hyvä että joskus noita koirakavereita ilmestyy pihaan. Pavekin sai pitkästä aikaa kunnon lenkkeilyä; kesän aikana on kyllä meidän molempien kunto laskenut kun lehmän häntä. Lenkkien lyhyyksiin on löytynyt aina jokin hyvä syy; liian kuuma-, kylmä-, tai sateinenilma, kiire, kipeä: jalka,käsi taikka pää. Kyllähän noita syitä on jos vaan niitä muistaa keksiä. Nyt olisi parasta piristyä ja alkaa oikein kunnolla nostamaan tuota yleiskuntoa ennenkuin totaalisesti jää punkan pohjalle.

Huomenna jatketaan maalaushommia, tarkoitus olisi saada se sunnuntaiksi valmiiksi. (Heh, Heh) Eli aamulla täytyy yrittää herätä aikaisin, vaikka se onkin jostain kumman syystä nykyään niin vaikeaa. Syysväsymys on puhjennut kesken kesäväsymyksen ja sehän se paha asia on. Siitä ei taida selvitä ennen kevätväsymystä...

Päivän kuva-antia:

Ira, Pave ja Manu....

Kuin kaksi Marjaa.. eikun kaksi Manua.

ANNA nyt jo se namu! Ei tässä koko iltaa ole aika ootella...

Kuka menee mihinkin? Ira jo tallessa tarhassa.

Ira käytti tilaisuutta hyväkseen ja tyhjensi Paven tarhan vanhoista muhineista luista, toivotaan ettei vatsan väänteitä tule...

Ensin yritti meidän poju ottaa ylivaltaa alistamalla Manua pienellä "nykytyshetkellä" mutta loppujen lopuksi....

...painikuvat olivat kaikki suurin piirtein tätä mallia: Vieraileva Manu päällä, oma Manu alla.

Hei, eikös nää oo MUN leluja. Sano nyt jotain tolle, se omii kaikki vinkulelut....

Paras löytö lelulaatikosta. 

Kyllä illan riehumisella varastetut nakitkin sulivat vatsaan. Ja uni maittaa...