Ja eläinlääkärikäynnit senkun jatkuvat. Maanantaina oli Manu tutkimuksissa jalastaan ja tänään olikin sitten Paven vuoro mennä näyttäytymään eläinlääkäri Anna-Maijalle....Aloitetaanpas alusta:

Elikkä olen ihmetellyt noita Paven äkkinäisiä takapuoleenkääntymis kohtauksia, joku sen hännän alla on kutittanut ja kovasti. Ollaan taskulampun kanssa kurkittu "koko perheen voimin" sen hännän alle mutta mitään erikoista ei olla löydetty. Tämä vaiva on ilmennyt nyt muutamien päivien ajan ja pahentunut tässä eilisen päivän sisällä. Aamulla läksin tuon Paven kanssa käymään Kouvolassa asioilla ja sieltä tullessa koukkasin äkkiä vasemmalle ja hurautin suoraan eläinlääkärin vastaanotolle. Aattelin että jos saisin extra hyvää palvelua ja joku ehtisi vilkaisemaan tuota kutkupeppua, vaikkei oltukaaan varattu aikaa etukäteen. Onneksi tuo eläinlääkäri on niin mukava että lupasi katsoa Pavea kunhan olisi saanut erään villakoiran leikkauksen valmiiksi. Ei tarvittu odotella kuin 15 minuuttia kun olikin jo Paven vuoro mennä sisälle. Ja jos se olisi tiennyt millainen tutkimus sitä odottaa olisi se varmaan kääntynyt jo ovella ympäri...Kuonokoppa varmuuden vuoksi nenälle (mitä eräs berninkoiran omistaja ihmetteli. No tuskinpa kukaan koira tykkää tuosta operaatiosta, etenkään jos on peräpää kipeä) ja tiukka ote kaulapannasta ja vielä kolmas avustamaan hännänpidossa.  Ja mitä sitten löytyi? No erittäin kipeä anaalirauhasentulehdus, joka vaatii kymmenen päivän antibioottikuurin ja vielä kipulääkettä sen lisäksi. Voi surkeuden surkeutta, nyt on molemmat pojat sairaslomalla....Onneksi oli nuo rauhaset tyhjentyneet itsestään, muuten olisivat kuulemma olleet kuin paiseita ja ne vasta olisivatkin olleet kipeitä. Lääkekuurin jälkeen mennään uudestaan "kaivelutestiin" ja jos ei ole parantunut niin ei muuta kuin poika nukutukseen ja huuhtelua takapäähän. Ilkeitä tällaiset sairaudet. Meillä oli joskus muinoin sekarotuinen koira Moppe jota vaivasi koko ikä tuo anaalirauhasen tulehdus. Toivotaan että Pavella ei muutu miksikään krooniseksi taudiksi vaan menee tällä yhdellä sairaskertomuksella vaiva ohi. Ja kiitokseksi hyvästä palvelusta vein eläinlääkäriaseman porukalle kahvipullaa: pussillisen hillomunkkeja ....

No eipä nuo koirien sairaudet niitä tunnu paljon haittaavan. Vauhti on yhtä kova molemmilla, vaikka toinen on jalkapuoli ja toisen takapäätä "särkee". Pakko oli viedä ne tuohon metsään jäähylle/päivälenkille kun muuten eivät rauhoittuneet. Manu olikin ihan mahdoton kun tultiin Paven kanssa tuolta eläinlääkärireissusta. Meinasi ihan tosissaan syödä tuon isoveikan suihinsa, murisi, puri ja roikkui kaulassa ja yleensäkin joka paikassa mistä vaan kiinni sai. Sen vuoksi oli parempi laskea ne vapaana juoksemaan tonne metikköön, ei tota tappelua kukaan jaksanut katella. No nyt on kyllä tuo pieni ipana aika hiljasta poikaa: vatta täynnä sapuskaa ja liikuntaa tarpeeksi niin kyllä uni maittaa. Ja iso koira se sitten ei "tarkene"  kuin tuolla ulkokuistilla, sisällä on vaan sille liian kuuma. Siellä se makaa sikeää unta; kylläkin peitteeseen käärittynä kun niin säälittää että se kurja paleltuu sinne. Varmaan sen saama kipulääke helpottaa oloa ja uni maittaa paremmin. Onneksi vein sen heti miten lääkärille, enkä odotellut viikonlopun yli, olisi raukka joutunut kärsimään vielä enemmän. Jos tästä tapauksesta voipi jotain oppia on se, että tuollaiset epänormaalit käytöstavat voivat todellakin johtua jostakin sairaudesta tai vaivasta ja omaa koiraa pitää oppia "lukemaan" paremmin, sekun ei osaa ääneen sanoa mihin sattuu....

Manu ja vahtimisen arvoinen nappulasäkki...

Mahtava metsänvaltias....