Heippa kaikille jotka mahdollisesti eksyvät tänne meidän blogiin.

Vihdoinkin sain itsestäni niin paljon irti että aloin kirjoittaa blogia siitä mitä kaikkea kuuluu leonberginkoira Paven elämään. Kerrotaanpas ensin muutama fakta meistä kahdesta:

Minä olen vähän yli nelikymppinen neitokainen nimeltään Satu. Ammatiltani olen maatalousyrittäjä ja viljelen kotitilaani jo kymmenettä vuotta täällä Kymenlaaksossa. Pelloilla kasvaa lähinnä kauraa, ohraa ja vehnää. Kasvihuoneissa kasvaa keväisin kesäkukkia. Harrastuksia ei ehdi paljon olla työn ohessa; koiran kanssa lenkkeily vie suurimman osan vapaa-ajastani mutta joskus tulee tehtyä erilaisia käsitöitä.

Koirani Pave eli Besaroon Paulus on lähes 2-vuotta vanha leonberginkoira uros. Se on ensimmäinen tätä rotua oleva kaveri minulla, koiria on ollut kuitenkin meidän perheessä aina. On ollut rotukoiria ja kaikenkarvaisia turreja. Olen pitänyt kyllä itseäni aina ns. kissaihmisenä, nytkin on minulla 3 maatiaiskissaa. Mutta jo lenkkeilyn kannalta on hyvä olla koirakaveri sillä muuten ei tulisi lähdettyä ollenkaan ulos.

Leonberginkoiraan päädyin mietittyäni kauan mahdollisia rotuvaihtoehtoja. Kävi mielessä pikkuinen westie, kaukasianpaimenkoira, landseer ja pyreneittenkoira, mutta pohdittuani asiaa tarkemmin tulin siihen tulokseen että leonberg olisi se oikea rotu sen hyvien ominaisuuksien vuoksi. Tietysti kirjat ja rotusivut eivät aina kerro koko totuutta ja jokainen koirahan on omanlaisensa.

Sittenkun näin Apulassa ilmoituksen pentueesta joka oli syntynyt lähikenneliin, otin suuren askeleen ja varasin itselleni urospennun.Tämä tapahtui tammikuussa v.2007. Pentua käytiin kerran katsomassa ja vähäisen kokemuksen perusteella valitsin pentueesta koiran joka oli saanut vähän aiemmin nimen Paulus.Oikeastaan koira valitsi minut: se ei paljon päästänyt muita pentuja tutustumaan minuun vaan murisi sisaruksilleen ja roikkui puseroni helmassa koko ajan. Ajattelin että kyllä koira koiran tuntee,niin että tämä se oikea pentu varmasti on. Tässä pikkuisesta kuva kun olimme katsomassa sitä kun pennut noin viisi viikoisia.

 

.

Sitten kun hauvat täyttivät lähes 8 viikkoa haimme hauvelin kotiin. Onneksi ei ollut pitkä ajomatka vaikkakin koira viihtyi takapenkillä sisarenpoikani kanssa hyvin. Ensimmäinen päivä ja yö meni hyvin. Ikävää ei tullut ja ruokakin maistui hyvin. Siitä alkoi sitten se pissin ja kakan putsaaminen lattialta vaikka veinkin koiraa usein ulos tarpeilleen. Ison koirarodun ollessa kyseessä oli ruokinta tarkkaa ja viikottainen punnitus kuului asiaan. Puuronkeittoa harrastettiin niin usein että tuntui ettei riisipuuro  maistu enää koskaan. Alla olevassa kuvassa on hauva ollut kotona jo muutaman päivän.

 

Paljon on koira ylläolevasta kuvasta kasvanut ja muutenkin kehittynyt. Laitan loppuun kuvan Pavesta muutaman viikon takaa. Painoa pojalla on nyt noin 60 kg ja säkä on 76 cm. Että isoksi on poika kasvanut ja kaiken järjen mukaan ainakin painoa tulee vielä lisää kunhan lihasmassaa vielä kertyy. Mutta ainahan nämä hauvelit ovat "emon" pikkuvauvoja koosta riippumatta.