Perjantain kuulumisia...

Ei ole ainakaan vielä mitään onnettomuuksia ym. tapahtunut vaikka tänään onkin tuo epäonnenpäivä eli perjantai ja 13. päivä. Tauti alkaa pikkuhiljaa hellittämään. Yskän puuskia tulee aina vähän väliä, mutta keuhkoputket tuntuvat nyt jo paremmilta. Viikko on mennyt levossa ja tuntuu että nyt voisi tää makaaminen jo riittää. Eniten tässä sairastelussa harmittaa se kun on ollut niin hyviä ilmoja jolloin olisi ollut kiva ulkoilla noiden koiruuksien kanssa. Ja tottakai nyt sitten on luvattu loskakelejä kun meikäläinen täältä peittojen alta mönkää ylös, ulos ja lenkille. Muutes en tiedä onko tää tauti eläimiin tarttuvaa, mutta onpa vaan tuo kissa Herra Pesonen kurkkukipeenä maanut tossa vieressä koko viikon. Ja sille kollille on kyllä hommattu antibioottikuuri, joten se ainakin selviää....

Tänään otin auton ja pakkasin nuo koiruudet kyytiin ja ajettiin piiiiitkästä aikaan tonne kauemmas pelloille lenkille. Kyllähän nuo koirat olivatkin intoa täynnä kun näkivät että nyt mennään jonnekin muualle kun tohon sadan metrin päähän. Pikkuveli matkusti takapenkillä kun ei tuo Pave vieläkään suostu ottamaan sitä samaan tilaan taakse. Kunnolla ei ehtinyt paksia avata kun Pave jo ryntäsi ulos, yleensä pysyy nätisiti siellä ennenkuin saa luvan hypätä alas. No annetaan se anteeksi, onhan se kärsinyt "huonosta hoidosta" koko viikon. Ja yhtä kiire se oli pienemmälläkin pojalla tulla alas takapenkiltä, uusia hajuja oli pakko päästä haistelemaan...

Meikäläinen käveli vapaaehtoisesti rauhallista vauhtia noiden flunssan jälkitautien pelossa. Vähän matkaa kun oltiin edetty tuli meitä lava-auto vastaan jonka hytistä kuului kovaa koiran haukuntaa. No Illu-koirahan se siellä antoi kuulla itsestään; muutaman sanasen pystyin siinä koiran haukkumisen lomassa kuskin kanssa vaihtamaan ja Manukin siitä mekastuksesta niin paljon pelästyi että juoksi karkuun takaisin omalle autolle. Pave otti taas ihan rauhallisesti, lähti siitä omille teilleen kun kävi se räksytys kovasti korviin. Vasta sitten kun vieras auto koirineen oli mennyt uskaltautui Manu tulla näkyviin ja sitten matka jatkui taas reippaasti. Pelkäsin kyllä koko ajan, että jostain mutkan takaa ilmestyy seuravaksi hevonen kovaa vauhtia, sillä tuoreita kavion jälkiä näkyi tiellä, mutta ei kuulunut kopsetta, onneksi. Koirat olisivat sata varmasti lähteneet jahtaamaan....

Saatiin lenkki tehtyä ennen kuin alkoi ilta hämärtyä. Toisaalta tuo ulkoilma teki hyvää keholle, happivajauksesta on kärsinyt ainakin pää sisällä olosta. Ja kuinka kaunis oli iltarusko. Kamerankin muistin ottaa mukaan ja sain napsittua muutamia kuvia. Piti kyllä vaan olla tarkkana ettei koirat kaataneet minua lumisella peltotiellä kun vouhottivat edes takaisin siinä jaloissa. Se on muuten kumma että ne ei vieläkään ota mitään pitkiä juoksuspurtteja kahdestaan. Silloin kun oltiin lenkillä noiden Terin ja Bellan kanssa niin koirathan viipotti mettässä pitkin poikin, nää kaksi nyhjää koko ajan tossa kymmenen metrin päässä. Saa jatkuvasti komentaa niitä että juoskaa nyt vähäsen ja menkää nyt keskenään pikkasen kauemmas. Pitääköhän hommata vielä kolmas koira, joku ikiliikkuja rotu jonka perässä nuo kaksi laiskamatoa touhuttaisi menemään. No ehkäpä kun tuo Manu tosta kasvaa ja rohkaistuu niin uskaltavat jättää emonsa pikkasen kauemmaksi tallustamaan; minuahan ne kuitenkin vahtivat ettei vaan susihukka vie....

Tiistaina on sitten Pavella se kontrollikäynti niiden anaalirauhasten takia. Toivotaan että olisi mennyt tulehdus ohi. Ja jos ei ole niin taas jatkuu antibioottien syöminen. Alkaa olla vaan tuo pillereiden piilotus ruuan sisään jo taitohommaa. Niin isoa lihapullaa ei osaa tehdä ettei Pave sieltä lääkettä löytäisi. Täytyy alkaa käyttämään tosissaan mielikuvitusta että mihinkä sen pillerin piilottaisi, kaupasta täytyy varmaan ostaa kinkku ja paistaa se varuiksi...Manullakin jolla on ollut vatta aina hyvässä kunnossa on pari päivää ollut maha löysällä. Onneksi oli kotona lääkettä jota antaa ja nyt alkaa olla jo paremmassa kunnossa. Lääkkeitähän se ottaa mielellään, kaikki menee alas mitä antaa. Oikea malli potilas....Hampaita ollaan tutkittu tässä lähi aikoina. Ylhäällä eivät maitohampaat meinää millään lähteä kulmista pois, alahampaat onneksi ovat itsekseen tippuneet. Eipä ne nyt isot piikit siellä törrötä mutta poishan ne pitäisi saada. Ihme kun se kaluaa kuitenkin kokoajan jotain kovaa kepukkaa tai luuta ettei ne tipu, pitääköhän ottaa järeämmät aseet esiin eli tongit....

Jos vedetään tätä keppiä molemmat oikein kovasti niin sittehän ne sun hampaat vois tippua...