Kasvukipuja ja ihmeellinen otus?

Manu tuntuu joka toinen päivä luukkaavaan aina eri jalkaa. Mitään tikkusia ei ole löytynyt varpaiden välistä eikä mistään muualtakaan. Mutta ihmekös tuo että noita ripakinttuja pakottaa, on tuo meno kuitenkin aika vauhdikasta ja jatkuvasti pitää kirmailla tuolla pihalla. Voihan se olla että poika on päässyt pikkasen "ylikuntoon" kun on ollut lähes joka päivä Paven kanssa lenkillä. Ja kun toi Manu ei osaa mennä eteenpäin kun juosten, kävely ei tule mieleen lenkillä ollenkaan niin pakkohan se on jo tuntua kintuissa. Pidetään nyt pikkasen lepoa lenkkeilystä, ja maanataina jos vielä oireilee, niin mennään näyttämään lekurille. Sama juttuhan oli myös Pavella kun se oli pentu, syötiin kipulääkkeitä jonkin aikaa ja sillä meni nuo kasvukipuongelmat ohi.

Parempi maata pehmeässä lehtikasassa kun noita pitkiä kinttuja aina välillä kolottaa...

Tänä aamuna otettiin auto ja pakkauduttiin koirien kanssa kyytiin ja ajettiin viiden kilometrin päähän tekemään pieni lenkki. Saivat hauvelit mennä vapaana omia menojaan, kauhean pitkä matka ei ollut. Ajallisesti meni tunti mutta käppäiltiin tosi hitaasti kun koirat taisivat haistaa yksien terrierin hajuja siellä pusikoissa. Kyllä huomaa tuolla pelloilla että täällä päin on satanut viikon aikana tosi paljon; kaikki ojat ja montut ovat vettä täynnä ja pelloilla tallatessa maa sanoo saapaiden alla lits läts! Mutta tuo asiahan oli koirista mitä ihaninta; joka oja ja lätäkkö piti käydä testaamassa vaikka meikäläinen karjui EI-sanaa samalla uhkaillen että MINUN auton kyytiin ei kurasena sitten tulla. Arvatkaa vaan auttoiko tuo huutaminen mitään? No ehkä himpun verran, eivät sentään ihan siihen syvimpään monttuun sukeltaneet. Käytiin kattomassa joella näkyisikö muuttolintuja mutta ihmeen tyhjältä joki näytti. Viime syksynä samalla paikalla uiskenteli useampikin sorsa ja joutsenperhe. Mihin lienevät lintupoloset päätyneet ja kenen kattilaan....

Uskaltaisko syvemmälle?

Puolukoita olisi ollut vielä mettässä ja pikkasen niitä meinasinkin kerätä mutta eihän nuo peräkamarin pojat osaa yksin mennä mihinkään joten läksin sitte tyhjän ämpärin kanssa niitä opastamaan. Että voikin olla kaunis ilma verrattuna eiliseen sadepäivään. Aurinko paistoi aina vasten mun kameraan kun yritin tolla pikkusella digikameralla kuvata noita kahta viuhahtajaa. Sitä mun järjestelmäkameraa ei aina viitsi raahata mukana, ja koko ajan saa sen linssiä putsata noiden koirien kuolasta kun ne tökkivät sitä kuonollaan. Meinaavat varmaan että se on joku namuautomaatti jonkä töttöröstä tipuu herkku suoraan suuhun kun siihen tökkää....Just joo! No mut sain mä ihan pari julkaisukelposta kuvaa otettua, mutta siihen Ronjan kuvakilpailuun ei kyllä tänään ainakaan onnistuttu vauhdikkaita kuvia ottamaan.

Ja taas vedetään pitkää tikkua....

Iltapäivällä meitä tuli kattomaan tuon veljentytön uusi koiratulokas, Putte. Se on rodultaan ranskanbuldoggi ja venäjäntuonti joskus viisi vuotta sitten. Sehän tuntuikin olevan aika vahva luonteinen, ei ainakaan isoja koiria pelkää. Manua pelotti sen röhkiminen ja murina joten se siirtyi mielellään sisälle ihmettelemään oven taakse mikä ihmeen otus tuo oli. Lähdettiin sitten siitä tekemään pieni tutustumislenkki, ensi rähinän jälkeen meni ihan hyvin mutta hihnassa pidettiin molemmat hauvat varmuuden vuoksi. Kyllä oli aika pieni koira verrattuna tuohon Paveen, mutta niin vaan näytti kaapin paikan Pavelle. Meidän poika alistuu kyllä vaikka chihuahualle....Saa nähdä tuleeko niistä koskaan sellaisia kavereita että menevät esim. tuolla metsässä vapaana.

Ai miksi sä sanoit mua? Enkös mä ole sinusta söpö vai? No joo....