No nyt on sitten tutkittu koirilta ylä- ja alapäät…Pavelta löydettiin, jälleen kerran, anaalirauhastentulehdus (mitä epäilin jo elokuun lääkärikäynnillä mutta silloin ei mitään löytynyt). Nyt meillä oli lääkärinä Hannu Pajulahti, joka ultrasi vielä Paven eturauhasen joka onneksi oli normaali. Saatiin 10 päivän antibioottikuuri ja sen jälkeen uudelleen tarkastukseen. Pavella on kuulemma rakenteellinen vika noissa anaalirauhasissa: ovat liian suuret tonne peräpäähän, joten eiköhän tästä ole tullut elinikäinen vaiva…leikata ei kuulemma voi… ei auta tässä asiassa. Ja nyt täytyy luottaa paremmin itseensä ja sanoa heti lääkärille jos tämmöisiä vaivoja ilmenee koiralla, et kyse on ihan varmasti noista anaalirauhasista. Potuttaa kun on hoidettu ihan väärää vaivaa ja koira turhaa on kärsinyt ihmisten tyhmyydestä.

Silmäpeilaus jäi sitten Pavelta tekemättä: poika kun jouduttiin nukuttamaan että saatiin tuo peräpää tutkittua. Olikin taas aikamoinen nostamisurakka, 3 henkilöä vaati että saatiin tutkimuspöydälle. Hannu ihmetteli et enkö nyt vielä yhtään isompaa koiraa voinut hommata… painoa ei saatu punnittua mutta eiköhän se tuossa 65 kilon kohdalla ole. Tulehdus oli tuolla takapäässä aika paha…lääkäri putsasi rauhaset ja antoi kipulääkettä. Nyt täytyy alkaa vaan lisätä kuitua (kauranlesettä) Paven ruokaan jotta maha pelaa hyvin, ainoa keino jolla voi vaikuttaa asiaan. Luita ei saisi syöttää ollenkaan koiralle jolla nuo anaalirauhaset vaivaavat joten nyt sitten jätetään luut kaupan pakkaseen, vaikka eipä tuo Pave niitä kauheasti ole tähänkään asti syönyt. Nukutuksesta tuo Pave heräsi tällä kertaa ihmeen hyvin, hyvä että kerkesin maksamaan ja ottamaan lääkkeet kun jo huusivat että nyt tää herää täältä. Sitten sitä mentiin kovaa vauhtia kohti autoa ja kyytin ja äkkiä. Pavelle riitti takapuolen ränkläykset….

Manu-veikka se odotteli kotona innokkaasti kun ajettiin pihaan. Ryntäsi suoraan autoon katsomaan onko se isoveikka kyydissä…ja olihan se mutta hieman tokkurassa. Huvitti kun laitoin potilaalle puhtaan petin kodinhoitohuoneen lattialle niin arvatkaapa kuka siinä loppujen lopuksi makasi: no tietenkin tuo pikku-ipana.

Manun kanssa lähdettiin sitten kolmeksi näyttämään silmiä. Koiria oli jonossa jos jonkinmoista, toiset silmäpeilaukseen menossa toiset ihan muun vaivan takia. Tavattiin myös toinen leonberginkoira, Baylion Kennelin kasvatti, 2 v. narttu. Tein pikkasen salapoliisin työtä ja sain selville että Minerva on koiran virallinen nimi…Eipä taas tullut kysyttyä noiden ihmisten nimiä…mutta jos sattutte lukemaan tätä blogia niin ottakaapa yhteyttä jos vaikka joskus treffattaisi jossain. Manu oli pikkasen ihmeissään kun ovesta astui samannäköinen koira sisälle, pikkasen piti muristakin mutta kun pääsivät tekemään lähempää tuttavuutta eli haistelemaan toisten peräpäitä niin johan tuli kaksikosta kaverit. Vastaanottohuone vaan on semmoinen pikkuinen koppi että alkoi pikkasen olla liian kuuma kahdelle isolle koiralle joten suosiolla tuo narttu lähti ulos jäähdyttelemään. Eläinlääkärit ja muutkin ihmettelivät kuinka iso tuo Manu on, on kuulemma niin pitkä et menee aikaa että pääsee kiertämään ympäri… isoveikka kuulemma näyttää niin lällykältä sen rinnalla. Ja vielä kun saadaan tota massaa semmoinen 20 kiloa lisää niin eiköhän meillä ole jättiläinen käsissä. Kivasti tuo Manu antoi ihmisten sitä paijata, ei ollut ollenkaan arka ja pelokas. Ihan siis esittelykelpoinen poika. Mua pikkasen jännitti miten tuo Manu antaa tutkia silmänsä mutta ihmeen hyvin se käyttäytyi myös siinä tilanteessa. Muutaman kerran se vähän hermostui kun ei olisi malttanut seisoa paikallaan. Ja tärkeintä tietenkin oli että nuo pikku-simmut oli ihan terveet. Eli tämmöistä meillä tänään...tuntui ettei ehtinyt muuta kuin ajella edestakaisin eläinlääkärin ja kodin väliä....toivotaan nyt että tuo Pave paranee nopeasti tuosta vaivasta ja menisi tolla yhdellä lääkekuurilla ohi...