Tänään ei ollut tietoakaan siitä että Pavella olisi yksi varvas pikkasen "viallinen". Vauhtia riitti iltalenkillä ja spurtteja otettiin oikein tosissaan. Ojanpohjat tulivat taas tutuiksi ja näky oli sen oloinen eli poika oli pikkasen mudassa...Mutta aattelin että antaa pojan nauttia olostaan, kun oli taas ollut lähes kokopäivän yksinään tuolla tarhassaan. Kurjaa oloa.

Huomenna aattelin viedä sen ekan kerran kokeilemaan miten sen uintitaito olisi kohentuntut viime kesästä vai onko talvenaikana unohtunut se vähäinenkin taito kokonaan. Eipä ole noista käpälien räpylöistä ollut mitään hyötyä kun tuo uiminen ei oikein ole ollut mikään "in"-juttu Pavelle. Toisaalta viime kesänä se poti hotspottia aika kauan, joten parhaat uimakelit menivät siltä vähän ohi.

Ihmekumma tuo Paven maha on kestänyt tuon rankan antibioottikuurin hyvin (koputtaa puuta), eli ei ole poika riukulilla. Lääkkeetkin olen saanut huijattua sen suuhun menestyksellä, eli raakaa jauhelihaa on kulunut joka päivä. Se on erikoista miten tuo "ihmisten" jauheliha (siis ihmisille tarkoitettu, ei täällä maalla sentään ketään naapuria syötetä koiralle) sille kelpaa raakana. Eräs tuttu kun toi sille tuliaisiksi Kennelrehun pakastettua jauhelihaa, jonka sitten seuraavana päivänä sulaneena tarjoilin Pavelle, niin eihän se koskenutkaan siihen, vaan veljen hirvikoirat saivat taas "ylläriaterian". Meidän hauvelille kelpaa vaan paras paistijauheliha, joka harvoin on edes tarjouksessa kaupassa. Kallis maku vaikka päältäpäin poika näyttää välillä kun pahemmatkin kulkukoirat....

Meikäläisen elämässä ei oikein ole tapahtunut mitään erikoista, puutarhalla odotellaan että lämminilma vihdoinkin saapuisi ja sen mukana asiakkaat. Huomenna olisi tarkoitus toteuttaa pikkunen heinäseiväsrakennelma. Päässäni on "piirustukset" muhineet paripäivää mutta tuo toteutus ei aina onnistu niin hyvin kun kuvittelee. Katotaan saanko mitään aikaseksi vai pitääkö noita piirustuksia tuolla pääkopassa pikkasen muuttaa. Muutamia astioita ovat asiakkaat jo tuoneet istutettavaksi ja niihin pitäisi keksiä jotain kivoja kukkia. Kastelua on joka päivälle, eli joutoaikaa ei paljon ole. On se kumma kun nuo kukat eivät elä pelkällä pyhällä hengellä, vaan vaativat kastelua ja lisäksi vielä muuta hoitoa.

Puutarhalla pitäisi yrittää pitää paikat siistinä eli kokoajan olisi jotain hommaa. Mutta sehän on vaan hyvä, jospa sitten noita kaloreita palaisi pikkasen nopeammin. Meikäläinen on nyt sellasella "nälkäkuurilla" että näköä haittaa. Tuo laihdutusurakka ei oikein talven aikana sujunut (pahuksen suklaa) ja nyt on otettava itsestään niskasta kiinni ja oikein tosissaan yritettävä. Nyt syödään vaan jotain jauhekeittoja (YÄK) ja päiväkahvit ovat kirjaimellisesti pelkkää kahvia...Kamalaa tämä kidutus mutta pakko yrittää, alkaa tuota ikääkin jo olla jonkin verran joten ihan sen takiakin on jo alettava pitää parempaa huolta itsestään. Ja sukurasitteet on sellaset että noita kansantauteja on kaikenlaisia lähipiirissä. Itselläkin on sydämen rytmihäiriöt jotka muistuttivat itsestään taas eilen aamulla, eli sydän hakkasi kahtasataa muutaman tunnin ennenkuin lääke auttoi. Ilkeä tunne ja lääke tekee vielä kaikenkukkuraksi pahanolon ja kovan pääsäryn. Eli pitäkää te hoikat tytöt ja pojat linjanne kurissa ja lenkkeilkää kovasti koirienne kanssa, sillä terveys on kaiken a ja o, niin itsellä kun hauveleilla.

1242502122_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pave osaa sentään pyynnöstä mennä makuulle, eli ei ihan tyhmä jäbä!