taas alvariinsa...Eipä näillä pakkaslukemilla oikein muutakaan osaa tehdä kun joko katsoa telkkaria (ei tuu mitään järkevää) tai näprätä tätä läppäriä tässä sylissä. Tää blogipohja on nyt aika lilasävyinen (onpahan mun lempiväri), jotenkin alko toi lumisade edellisessä pohjassa olemaan liikaa kun tota lunta on ulkonakin jo ihan tarpeeksi. Ja eikös nyt mennä kevättä kohti joten väriä elämään. Seuraavana odottaa vihreä pohja, katotaan kuinka kauan jaksan tätä lilaa teille näyttää...

Pakolliset lenkit on tehty koirien kanssa, ei mitään hirmu pitkiä. Kunhan tarpeensa saavat tehtyä. Riehuuhan noi tuolla ulkona aina välillä mutta kyllä tää -20 astetta taitaa tuntua niidenkin käpälissä jo pikkasen...Viikon päästä sunnuntaina olisi sitten vihdoin ja viimein tarkoitus lähteä ainakin ton Manun kanssa oppimaan käytöstapoja. Pavellekin tekisi hyvää lähteä tutustumaan uusiin koirakavereihin ja ihmisiin mutta voipi olla hankalaa viedä kahta koiraa yhtäaikaa. Pitää ehkä vuoroviikoin viedä poikia sinne....katotaan nyt ensin millaista koulutusta siellä on tarjolla. Paven remmiräyhäämistä noille muille koirille pitäisi oikein tosissaan saada karsittua pois. Aattelin jo että pakko vissiin alkaa viemään noita koiria erikseen maantielenkille että pystyy kouluttamaan paremmin niitä. Yhdessä kun ovat niin tottakai toi pienempi ottaa mallia tosta isommasta ja kun tuo pikkuipana roikkuu hihnan jatkeena niin siinä on aika huono yrittaa laittaa tota Pavea kuriin. Ei ole oikein mukavaa näin liukkailla keleillä pidellä yli 60 kiloista koiraa kiinni joka yrittää kaikin voimin päästä vieraan koiran "kimppuun" ja toinen 40 kilonen yrittää mennä siinä samalla mukaan.  Onneksi ei noita vastaantulevia koiria ole montaa mutta siitähän tuo räyhäysongelma varmaan johtuukin, kun tuo kohtaaminen on joka kerta niin ainutlaatuinen tapahtuma tuosta Pavesta. Eilen illallakin pikkuinen Osku-koira sai kuulla kunniansa.... Olisihan sitä ihan kiva pystyä vaihtamaan muutama sananen tutun koiraihmisen kanssa eikä vaan yrittää mahdollisimman nopeasti häippästä paikalta....Näin talvella ei kyllä viitsi paljon tonne maantielle mennä noiden kahden koiran kanssa kävelemään muutenkaan. Tiet ovat tosi kapeaksi aurattu ja nuo autoilijat eivät kyllä sitten ymmärrä tai uskalla liukkaalla väistää meitä yhtään. Koirat ja minä mennään niin tienreunaan kuin mahdollista ja yleensä vielä pysähdytään kun nähdään että auto on tulossa vastaan mutta silti on välillä sellainen tunne että läheltä liippaa... Kaikki autoilijat eivät kyllä onneksi ole ihan tonokkeja....

Vihdoin ja viimein luovuin tosta Paven narraamisesta että se ottaisi noi lääkkeensä jossain lihapullan sisällä. Parempi vaan tunkea nuo tabletit sen kitaan vaikkakin se on vähän limasta hommaa. Ja äkkiä se tottu siihen että jonkun iso käsi on lykkäämässä pilleriä sen suuhun...No namut tulevat sitten siitä palkkioksi kun kiltisti tekee niinkuin emo käskee...Hotspot haava on pysynyt samoissa mitoissa eikä levinnyt, onneksi. Eiköhän tästä selvitä ilman toista lääkärissä käyntiä.

Manu on ehtinyt jo tänä vuonna tekemään pahojaan...taas meni yksi luuta. Ja joku uhmaikä sille on iskenyt kun joka kerta kun lähdetään ulos riippuu Paven hihnassa kiinni ja ärjyy kun joku leijona. Pakko oottaa kovat otteet ettei ihan ala silmille hyppimään. Eli tuo koulutus on ihan paikallaan. Joka yö valvottaa (tai oikeastaan kissan syy) kun seurustelee ton Rosmariinin kanssa tuolla alakerrassa. Kissa mouruaa seireenin lauluaan ja kahdestaan pörräävät ja pussailevat keittiössä, siis joka yö... Ja koko talo herää siihen mekastukseen. Kissatkin makaa tämmösillä ilmoilla koko päivän ja sitten yöllä heräävät eloon....Tulisipa pian se kesä että tarkenisi laittaa noi katit tonne ulos mouruamaan....

Tästäkin kuvasta näkee että toi Manu on kuin riivattu...punaiset silmät ja haukku jatkuu kokoajan...