Ei kuulu mitään erikoista. Samaa rataa menee joka päivä. Aamulla lenkille koirien kanssa, sitte töihin ja illalla taas lenkille koirien kanssa. Siinähän se. Kuulostaa tylsältä ja välillä se sitä onkin. Kevätväsymys on iskenyt tai joku. Juuri kun on saanut syötyä illalla vatsan täyteen ja aattelee et otanpa pienet torkut niin alkaa kuulua outoa vinkumista alakerrasta...siellähän ne kaksi mustanaamaa itkee lenkille lähtöä. Tietysti. Eivät anna rauhaa. Ja sittenhän sitä on lähdettävä. Ei muu auta.

Ovat taas syöneet jotain sopimatonta, molemmat vuoronperään ripulilla. Ehkäpä liikaa raakoja luita mitä jyrsivät tuolla pihalla. Aattelin hakea niille matokuurit kun näköjään alkavat tonkimaan kaikkea tuolta maasta sitä mukaan kun lumi sulaa. Pave on alkanut puolustamaan itseään enemmän tota Manua vastaan. Koskahan ne ottaa oikein tosissaan yhteen, silloin voi veri lentää...Apua!

Manusta on tullut mies. Se nostaa jo jalkaa kun pissii. Varhaiskypsä poika. Ei Pave nostanut jalkaa kuin vasta yli vuoden vanhana. Mitähän ton pikkuveikan kanssa vielä tulee? Joku sanoi mulle että mitä nuorempana koira alkaa nostaa jalkaa sitä dominoivampi siitä aikuisena tulee. Eli ollaan pulassa. No ainakin tuntuu olevan aika jääräpäinen, ei millään halua tulla sisälle illalla kun kutsuu. Kaikella konstilla saa houkutella, käyttää hyväkseen tilannetta ja odottaa jotain extra hyvää palkkaa. Juonikin vielä. Ja edelleen varas. Kehtasi mennä nappamaan margariinirasian pöydältä, tai siis nuoli sitä kun se vielä oli pöydällä. Kuinkakohan monesta rasiasta on nuollut meidän näkemättä, eli ollaan varmaan laitettu leivän päälle koiran kuolaa....Kivaa. Tuskinpa kukaan tuttu enää syö meillä kun lukee tän...

Mikä tuolla menee?

Lumikon jäljillä...