Tänään olikin mukavan kirpeä pakkasaamu kun heräsin. -10 astetta näytti mittari.  Yöuni jäi taas vähän huonolle, kiitos kissan joka terrorisoi minua puoli yötä raapimalla makuuhuoneen ovea. Sisälle en voinut kissaa laskea kun oli toinen katti jo varanut itsensä minun viereeni. Nämä kaksi kun eivät valitettavasti tule keskenään toimeen vaan heti alkaa armoton tappelu ja takaa-ajo kun näkevät toisensa. No, kun toinen kissa sitten aamulla aikaisin halusi lähteä ulos oli "vahdin vaihto" ja tämä toinen pääsi sitten "emon" sänkyyn nukkumaan. Muutama tunti oli mulla ns. sikeää unta ja nyt näin illan edellä tuntuu että voisi hyvin mennä jo yöpuulle...

Mutta ei tässä nyt koko päivää sentään olla torkuttu. Siitä pitää Pave-koira huolen, joka aamulla yrittää saada meihin ihmisiin liikettä, että joku edes lähtisi viemään sitä lenkille. Ja se joku on 99,9 prosenttisen varmuudella minä. Tänään sain sentään houkuteltua tuon isäukon mukaan. Ajoimme autolla viiden kilometrin päähän tarkoituksena kierrellä vähän omia ja naapureidenkin metsäpalstoja. Aurinko paistoi tosi kirkkaasti, se piristää mieltä kovasti näitten harmaitten päivien jälkeen. Kävelimme pitkin naapurin helppipeltoja (eli tälläinen bioenergiapelto) sekä syksyllä sängelle jääneitä viljapeltoja. Oli tosi kiva kävellä kun maa oli jäässä eikä tarvinnut stressata että koira kuraantuu ja kastuu sen pomppiessa ojissa ja pelloilla vuoron perään.

Pellon reunalla Pave pysähtyi ja kuunteli ja kastseli metsään päin. Sanoin vielä että olisikohan siellä hirviä, niitä kun usein siellä on ollut tai ainakin jälkiä näkynyt. Ei tarvinnut kun kävellä mäkeä ylös muutama satametriä kun huomasin kolman ison hirven seisovan mäen päälle. No tottakai kiljahdin ja huusin että "Hirviä!!!". Samalla muistin että mullahan on kamera taskussa ja äkkiä se esille ja zoomaamaan kohti elukoita. Sain napattua parikuvaa niistä ennenkuin lähtivät juoksemaan livohkaa, tosin aika kaukaa näkyvät. Niistähän Pave innostui kovasti ja tämä meidän "hirvikoira" juoksi kovaa vauhtia perässä. Ei se sentään alkanut haukkumaan niitä niin kuin oikeat hirvikoirat, ja ei mennyt kauaa kun se juoksi takaisin kieli pitkästi roikkuen ulkona. Komeita ovat nuo isot metsäneläimet. Tässä samaisessa metsikössä ne ovat taineet oleskella kauan, koska siellä näkyi paljon niiden sorkan jälkiä, ja kakkapapanoita oli siellä täällä kasallaan. Ei ole metsästäjät kaikkia saaneet syksyllä pyydystettyä.

Seuraavaksi meitä vastaan tuli kaksi miestä jotka olivat metsätöissä. Pavea ei tänään ujostuttanut yhtään, vaan meni heti katsomaan, että ketäs te olette ja mitäs täällää touhuutte. Onneksi olivat miehet koiraihmisiä eivätkä pelänneet "isoa leijonaa" ja ei mennyt aikaakaaan kun Pave jo tunki kyykyssä olevan miehen sylliin että "hieroppas nyt näitä minun kipeitä takajalkoja". Sillä on ihme tapa peruuttaa aina takapäätänsä ihmisille jotka istuvat esim. meillä sohvalla ja sitten se on vasta tyytyväinen kun vieras hieroo sen kankkuja. Noloa.

Siinä lähitilalla, jossa toinen näistä miehistä asuu, on kaksi hevosta. Yritin saada Pavea samaan kuvaan mutta pikkasen pelkäsi hevosta. Ihmettelin koiralle että äskehän sinä juuri jahtasit samankokoisia elukoita tuolla metsässä ja nyt sitten aidan takana olevaa heppaa pelkäät. No yhteiskuvaa en saanut kun oli koira niin vikkelä jaloistaan, hevosesta kylläkin sain kuvan. Parempi ettei väkisin yritä heppaan tutustuttaa, ajan kanssa hyvä tulee.  Pave ei taida ymmärtää, että juuri nämä elukat ovat niitä, jotka tiputtelevat niitä hyvän makuisia palleroita pitkin teitä, joita Pave on suurella nautinnolla maistellut.

Lenkillä meni aikaa liki puolitoista tuntia ja oli varmaan Pavelle ihan sopivan pituinen. Välillä mentiin kävely vauhtia, välillä otettiin kahdensadan metrin spurtteja jä välissä saatiin vielä "ilmainen hieronta". Että oikein onnistunut reissu. Vielä kun joku reipas jaksaisi lähteä sen kanssa ilta lenkille, joku joka tässä koneen ääressä istuu. No kuudelta lähdetään, silloin on röstiperunat sulaneet jo minun mahassa. Tässä muutama kuva tältä päivältä.

Naapurin latohan pitää aina käydä tarkistamassa, eihän sitä koskaan tiedä mitä sieltä löytyy.

Tässä Pave teki ensimmäisen havainnon että metsässä liikkuu joku, hui kauheaa kuka se on?

Ja tällaisia elukoita me nähtiin. Paha vaan kun ei ollut parempaa zoomia kamerassa mutta todistusaineistoksi tämä kyllä kelpaa.

Laitetaan kuva vielä tästä komeasta hepasta, joka olisi mielellään tutustunut Paveen lähemmin, mutta eihän se meidän arkajalalle käynyt.