Aloin tässä ajattelemaan kun kattelin noiden kahden koiran touhuilua tänään tuolla ulkona, että miten tuo Pave on muuttunut sen jälkeen kun Manu astui kuvioon. Voi olla että olen pohtinut näitä juttuja aiemminkin täällä blogissa mutta kertaus on opintojen äiti ja tekee ihan hyvää saada mietteensä joskus "paperille".

Elikkä sen ainakin huomaa Pavesta, että nykyään se on leikkisämpi (tottakai kun on leikkikaveri omasta takaa) ja toisaalta aikuisempi kuin ennen (pitää välillä esittää fiksumpaa kun on). Yleistä piristymistä on havaittavissa, ensin oli vähän sellainen olo kun Manu oli ollut kotona vähän aikaa, että Pave tunsi itsenä pikkasen ulkopuoliseksi. Ehkä se koki ettei saanut tarpeeksi huomioita kun kaikki oli vaavelin kimpussa eikä tuosta pikkuipanasta ollut sille vielä paljon seuraa. Nyt kun Manu on jo kohta yhtä isopoika kun tuo veikka, on sen kanssa mukava puuhailla kaikkea jänskää, metsässä on kiva ottaa spurttikisoja ja vetää "pitkää tikkua". Ja ihan oikeaan aikaan tuo pikkuveli ilmestyi meille, kun tuntuu että noita koirakavereita ei täällä maalla enää montaa ole; lähinnä kylän koirat ovat niitä, joita kohdataan tuolla lenkillä (silloinkin harvoin) ja kavereiksi niistä ei voi oikein lukea kun ehkä 1 %, on nimittäin molemminpuolista rähinöintiä lähes kaikkien kanssa...

                                                              

Ruoka maittaa Pavelle TOSI hyvin, nyt kun on tuo kilpaileva suu tuossa vierellä odottamassa samaa namupalaa...Maittaa ehkä liiankin hyvin, joten nyt syksyllä täytyy ottaa lenkkeilyt oikein tosissaan ettei Pavesta tule liian pullukkaa. Ja vaikka tuo ruoka on maittanut hyvin, menusta välittämättä, ei Pavella ole enää ollut (koputtaa puuta) niitä ihmeellisiä vatsavaivoja, jolloin sillä oli viikonkin maha ripulilla. Tämä on tosi hyvä juttu, kun muistelee esim. viime talvea jolloin tuntui, että joka toinen päivä oli pojalla "löysät housuissa" ja eläinlääkärillä käytiin hakemassa lääkettä alvariinsa. Olenkin pohtinut, että olisiko pojalla voinut olla jonkinmoinen stressimaha, joka oireili ripulilla etenkin silloin kun ei ollut tarpeeksi koirakontakteja eikä lenkkikavereita??!! Toivotaan ettei tuota samaa vaivaa enää esiinny....

                                                                     

Tästä olen maininut ennenkin: ehkä paras ja tärkein muutos tuossa Paven käyttäytymisessä on, että nykyään sen voi pitää pihalla vapaana, ainakin Manun kera, ja vielä ei kaverukset ole keksineet karata yhdessä seikkailemaan. Ennen en voinut kuvitellakkaan että jättäisin tuon Paven tonne ulos pidemmäksi aikaa vapaana, nimittäin ihme olisi ollut jos se ei olisi karanut naapuriin. Manun tulon jälkeen on tainnut karata, huonon muistini mukaan, peräti vain kolme kertaa, (kuitenkin nuo reissut voi laskea yhden käden sormilla). Silloinkin on ollut kuvioissa jotain häiriötekijöitä (ruohonleikkuri pärisi pihalla ym.) jotka antoivat kimmokkeen lähteä livohkaan. Toivotaan että pysyvät jatkossakin hauvelit kotipihassa ilman että täytyy kokoajan stressata missä seikkailevat. Eri asia on varmaan sitten kun alkaa nuo tyttökoirat kiinnostamaan, silloin ei niin paksua kettinkiä löydykkään joka pitäisi nuo hormoonipojat aisoissa... 

                                                                                     Puppy                                                                   

Ihmisiä kohtaan on Pave ollut pienestä pitäen pienellä varauksella vastaanottava. Ihan joka tyyppi ei uskalla pihalle tulla, sen verran vahtiviettiä karvaturilaalla on. Nyt kun on kaksi koiraa, voi sanoa ettei tuo käytös paljon ole muuttunut: vieraat haukutaan edelleen, mutta tutut pussataan...Ehkä oma käytös on näissä tilanteissa eniten muuttunut, luottamus tuohon Paveen on kasvanut; siihen ettei se nyt ihan heti syö eikä ainakaan purematta niele tulokasta. Joo mut ihan oikeasti, minua on pikkasen muut aivopessy et toi Pave on kauhea peto joka syö jokaisen joka pihalle astelee kun se on tommonen "kieroon kattova". No ei se ainakaan tässä syksyllä noita puimurin huoltomiehiä syönyt, vaikka juoksi niitä heti vastaan (siis tarkoituksella päästin, käytin niitä miehiä koekaniineina). Kunhan haistoi että missäs asialla äijä tänne tulit ja kun näki että töihinhän se tuli niin häippäsi tutkimaan ihan jotain muuta pihalla. Miehistä tuntuu tykkäävän edelleen enemmän kuin meistä kaksilahkeisista: ehkä naisista koira vaistoaa paremmin pelkäävätkö he sitä vai ei. Murahtelu äänihän on tollaisella uroksella jo aika pelottavaa, joten kaikki arimmat ja säikyimmät ihmiset pysyvät pihaltamme poissa tai istuvat sovinnolla autossaan...Olenkin sanonut kaikille tulijoille, että Pavea pitää lähestyä reippaasti sitä nimeltä tervehtien, niinkuin aina olisi sen tuntenut ja tuliaisen tuominen on pakollista. Tällä konstilla voitetaan meidän pikku Paven sydän lopuksi ikää..   

                                                                            

      mad dog biting person

Eli koirakaverista on ollut paljon hyötyä, monissakin arjen askareissa. Kaikkea ei tule nyt mieleen, mutta aina joskus tulee ahaa elämys, että tää juttuhan meni nyt ihan erilailla ja paljon paremmin kuin ennen.  Parasta on ollut se, että koiran henkinen terveys (eikö ollut hienosti sanottu) on silminnähden parempi, kun sillä on lajitoveri seuranaan, olkoot mitä rotua tahansa. Ihminen on aina ihminen, ja ihan kaikkia salaisuuksia ei sille voi kertoa, on mukavaa kun on joku yhtä karvanen otus vieressä, jolla tuo ajatus lentää samoissa atmosfääreissä.

No mitä haittaa kahdesta koirasta sitten on? Paven mielestä varmaan ainoa on se, että se ei saa enää yksinään kaikkien huomiota kuin ennen. No eniten "haittaa", (jos koirista voi noin ilkeästi sanoa), on juuri meille ihmisille, (no, kissoilta asiaa kysyessä, niin ehkä olisi helpompi juosta yhtä koiraa karkuun kuin kahta). Kaikkea menee kaksinkerroin enemmän kuin ennen: ruokaa (riisikattila porisee alvariinsa ja nappulasäkistä näkyy aina pohja), namupaloja, lääkkeitä ja eläinlääkärikuluja, vakuutukset, kaikenlaisia koiratarvikkeita (vaikkei meidän hauvelit olekkaan mitään tekstiiliurheilijoita: todisteena siitä Paven flexihihna jota ei paljon kehtaa kylillä näytellä, on nimittäin niin purtu ja teipattu kasaan...), leluja ja vaikka mitä....Kaksinverroin tulee myös kuraa ja hiekkaa sisälle, mattopyykkiä, koirien petivaatteita saa pestä joka toinen päivä, tuhoutuneita tavaroita (siis ainakin vielä tuo Manu...), ovet ovat mukavasti raavittu ja likaiset, ulos taikka sisälle mentäessä täytyy hypätä vähintään yhden rontin yli, sisällä on paikkapaikoin tapetit aika mustia, juoma-astian ympärillä on muutaman neliön kokoinen alue veden vallassa, aina jompikumpi koira on vaatimassa jotain, kahvipöydän äärellä on kaksi mustaa nenää polvella ja tämä lista voisi jatkua loputtomiin.

Mutta kaksi koiraa antaa myös kaksinverroin ilon hetkiä, makoisia nauruja, hellyyden osoituksia ja kuolan jälkiä vaatteissa. Joten jos joku on nyt harkitsemassa koirakaverin ottamista jo olemassa olevalle hauvelille, niin suosittelen. Kunhan muistaa että silloin tarvii myös kaksi kertaa paremmat hermot.....

 

dog39.gif (11867 bytes)