Näin nätisti sanottuna. Tämän sai kokea Pave kirjaimellisesti, kun eilen päivälenkillä meni syömään jonkun (en saanut selvää) ihme ötökän minkä löysi ojan pientareelta. Ei se suuren suuri ollut mutta sen verran näin että jotain karvaista se oli ja verta tuli lumeen. Alkaa kuvottaa vieläkin kun muistelee miten antaumuksella koira veteli "namua" poskeensa. Eihän siinä mitään, tiedänhän mä että koirat ovat raadon syöjiä mutta kun en mä tykkää että kaiken maailman rotat ja hiiret pitää maistella. Pienenä käytiin jo taistelua Paven kanssa, että sai siltä rotan raadon suusta minkä se löysi aitan alta (kissa pahalainen oli jättänyt sen sinne). Rottaa oli suun täydeltä ja jalat vain näkyivät suun pielistä. Onneksi isäukko huomasi, että mitähän sillä koiralla on kun noin viihtyy tuolla aitan alla. Siinä vedettiin sitten ei narua vaan rottaa vähän aikaa ja onneksi ihminen voitti tässä kilvassa. On nimittäin aina suuri vaara että noi rotat ovat syöneet myrkkyä ja sehän ei taas tee mukavaa koiran terveydelle.

No mutta eilinen ötökän syönti unohtui sitten iltaan mennessä, kunnes oltiin lenkillä. Puolitoista tuntia käveltiin ristiin rastiin kylällä jä yritin kakattaa koiraa. Normaalisti tekee aika pian asiansa, ja etenkin kun tiesin että päivällä oli maistunut kaikki nappulat oli odotettavissa että tavaraa pitäisi tulla ulospäinkin. Ei sitten kerrassaan mitään. Ihan tukkeessa, ei yrittänyt kertaakaan kyykistellä. Mulle alkoi jo riittää. Sauna oli kotona lämpöisenä ja jätkä vaan nenä pystyssä haistelee ilmaa ja tekee kaikkea muuta kun kakkaa. Sanoin että jos ei tule niin sitten ei, mutta älä luulekaan että lähden yöllä sua pasattamaan.

Kotia kun mentiin en antanut sille kun pari pientä palaa naudanpihvistä mitä oli jäänyt ruoalta tähteeksi. Aattelin että mitä sinne mahaan mitään tunkee kun entisetkin sapuskat vielä sulaa. No siinä sitten kävin saunassa ja join ilta kahvia. Kun valmistauduin katsomaan Greyn Anatomiaa telkkarista, jo alkoi kuulua vinkumista ja haukuntaa keittiössä. Aattelin että joko hormoonit hyrrää ,mutta hellyin sitten ja menin kattomaa mikä hätä pojalla on. Uloshan sillä oli kova kiire. Takkia päälle ja saappaat jalkaan,mutta muuten vaan yöpaidassa äkkiä viemään koiraa ulos. Laitoin hihnan potkukelkkaan kiinni ja koira lähti viemään minua kovaa vauhtia kohti marjapensaita. Ja heti alkoi kyykistellä ja teki sellaiset kurakasat ja peräti kolme kertaa.

Olen sitä mieltä että tää maha vaiva johtui ihan sata prosenttisesti siitä ötökästä minkä toi Pave söi aiemmin päivällä. Ei ollut nimittäin aamulla mitään vaivaa ja kakatkin oli ihan pötköjä. Mitähän basilleja se siitä sai?  Voisikohan se saada myyräkuumeen kun syö jonkun peltohiiren tms. Kunhan se ottaisi opiksi että mitä seuraa kun näitä karvasia namupaloja vetää naamaan. Mutta tuskinpa. Kyllähän sitä nyt noin hyvän aterian jälkeen pienen krapulan kestää. Eihän toi Pave välitä vaikka minä palellutan itteni yöpaidassa tuolla kymmenen asteen pakkasessa, kun vien herraa asioilleen. Täytyy hommata pilkkihaalarit että saa kiireesti puettu ne päälle kun tulee äkkilähtö. No nyt oli jo aamulenkillä maha ihan hyvässä kunnossa. Ei ollut vielä aivan pötköä mutta sinnepäin. Oltiin tuolla moottorikelkkaradalla kävelemässä ja sen verran reipasta vauhtia mentiin tuli ihan hiki.

Nyt mun pitäisi keskittyä tuohon veroilmoituksen tekoon, maatalousyrittäjien pitää palauttaa se tän kuun loppuun mennessä ja olen ihan alkuvaiheessa siinä hommassa. Kansiollinen kuitteja odottaa selvimistä. No tietysti paremminhan sen saisi tehtyä kun ei istuisi tässä koneen ääressä ja kirjoittelisi näitä Paven intiimiä kakka asioita kaikkien luettavaksi. Näköjään tää meikäläisen elämä pyörii niin pienessä ympyrässä kun ei ole muuta kerrottavaa. Mitähän sitä keksisi jotta jotain erikoista tapahtuisi. Joka päivä on tätä samaa. Vie koira lenkille, juo kahvia, lue lehtiä, tee ruokaa, vie koira lenkille, käy suihkussa, kato telkkaria, käy nukkumaan. Siinähän ne tärkeimmät rutiinit ovat. Alkaakohan mua vaivaa kevät masennus kun tällaisia mietin. Hyi, pois se minusta. Mähän tykkään lepää laakereillani. Kesällä tehdään sitten töitä vuorokausi ympäri, talvella vaan ollaan....

Tässä muutama uusi kuva Pavesta:

Olenpas mä terhakka...häntäkin on ihan pystyssä.

Sä kun aina valitat että ei saa kunnon lähikuvia musta, no mitäs sanot? Olenkos nyt tarpeeksi lähellä?

Tekijä palaa aina rikospaikalleen... tässä Pave katselee paikkaa mihin meinasi tammikuussa 2008 hukkua.

Laitetaanpas vielä yksi maisemakuva, jonka nappasin kännykällä. Aika kaunista vai mitä?