Arki on koittanut!

Vihdoin on nämä pyhät ohi! Tuntui jo et ihan tässä lamaantuu, eikä enää pysty tekemään mitään. Äkkiä sitä ihminen oppii olematta tekemättä mitään tai ainakin se multa onnistuu hyvin.

Pitäisi ottaa nyt itseään niskasta kiinni ja alkaa keskittymään noihin kangaspuihin jossa on odottanut tuo poppanaloimi kohta kaksi vuotta. Jestas, johan sen on kohta koit syönyt. Sitten olis vielä kaksi mattolointa pussissa varttumassa et koskas on meidän vuoro päästä puihin kudottavaksi. Kyllähän sitä olis kiva kutoakin taas uusia mattoja. Se kun ainoa harrastus mitä meikäläinen oikeestaan harrastaa tän koiran lenkkeilyttämisen lisäksi.

Uusi vuosi on alkanut taas monilla lupauksilla ja yksi niistä on jälleenkerran laihdutus. Viime kesänä olin jo saanut tiputettua liki 18 kg ihraa pois mutta nyt on tullut yli 8 kg takaisin. Hitsi kun toi makeanhimo aina iskee ja suklaata ja pullamössöä alkaa menemään. Nyt oon onneksi saanut reilussa viikossa pois liki 3 kg mutta matkaa on vielä "ihannepainoon" tosi paljon. Täytyy vaan yrittää keskiä paljon tekemistä ettei aikaa jää turhaan mässäilyyn ja naposteluun. Suklaa pitäisi lailla kieltää tai siirtää alkoon myytäväksi, sinne en pahemmin eksy.

Kyllähän mä ainakin yritän liikkua tuon Paven kanssa mutta eihän ne lenkit välttämättä mitään hikilenkkejä ole. Aamupäivisin kun käydään metsälenkillä niin silloin saan kävellä omaa tahtia kun koiruus juoksee vapaana, mutta iltaisin kun mennään teitä pitkin niin ne on tälläisiä Paven nuuskimislenkkejä. Saa jatkuvasti pysähdellä ja odotella että se saa nenänsä irti jostain hajusta. No nyt tietysti joku ajattelee et onpas huonosti koulutettu koira kun ei kävele reippaasti vierellä. Voihan se niinkin olla mut minusta pitää koiran saada harjoittaa sille "luontaisenominaista" käytöstä.

Olenhan mä nähnyt niitä vieressä käveleviä koiria jotka haluaisivat haistella jotain, niin johan nykästään pois ja voi sitä koira raukkaa kuinka surullisen näköiseltä se näyttää. Kyllä tää meidänkin koira välillä kävelee vierellä kun mä sitä yritän kouluttaa ja joskus se sujuukin ihan hyvin, mut joskus jos on joku koira kävelly edellä niin sitä hajua ei vaan voita mikään ja silloin sitä mennään nenä maata kyntäen reippaasti eteenpäin vaikka kuinka yrittäisi komentaa koiraa. Eniten Pave nauttiikin lenkeistä joilla se saa mennä omaan tahtiin ja poiketa välillä polulta tutkimaan lähimetsän siimeksiä.

Tänään oltiin katsomassa kuinka paljon on Kymijoki hyytänyt, ja olihan se taas noussut eilisestä aika paljon. Se paikka mistä mentiin vielä toissa päivänä yli pikkujoen oli nyt ihan "löllöä" jäätä ja ilman tossujen ja tassujen kastelua siitä ei olisi yli päässyt. Meikäläinen on vielä niin arka menemään jäitä pitkin jos vähänkin on vettä jäällä ja jos ei siitä ole juuri mennyt joku toinen yli. Pavellakin on jonkinmoinen trauma jäänpettämisestä kun se "pienenä" poikana tippui tuossa lähirannalla sulaan ja luulin jo et nyt se on menoa. Tästä tapauksesta voitte lukea ystävämme Sannan blogista. Valitettavasti hänen blogi ei vielä tänään ollut päivittynyt oikein vaan sieltä puuttui laatikoita missä kerrotaan tapahtuneesta. Lisään sen linkin siihen tähän kirjoitukseen myöhemmin.(Vuodatus.netin päivitys ei ainakaan vielä ole näyttänyt mitä parannuksia siihen on tullut. Tuntuu että kaikki homma takkuaa:) Jokohan nyt toimisi linkki: Terin koiruuksia

Olen saanut viestejä muutamilta "leolaisilta" kun he ovat käyneet tutustumassa meidän blogiin. Se on aina kiva että joku löytää meidät täältä suuresta blogiviidakosta. Mukava on saada terveisiä pitkin Suomea ja tottakai käydään vastavierailulla heidänkin sivuilla ja jätetään tassunjälkemme heidän blogiin tai vieraskirjaan. Meitä tuntuu olevan paljon täällä jo pelkästään leokoiran omistajia saati sitten muiden rotujen edustajia. Kaikki karvaturrit ovat ihania rotuun katsomatta.

Tänään sanoin jo ääneen meidän porukalle: että sanoitte mitä tahansa, ensi kesänä otan toisen leonberginkoiran Paven seuraksi. Tuntuu että Pave kaipaa koirakaveria koska tottui ensimmäisen vuoden aikana siihen että sillä oli talossa ns. isäkoira, 13-vuotias sekarotuinen Musti, joka piti päästää koirien taivaaseen viime maaliskuussa. Koirista tuli loppujen lopuksi hyviä kavereita ja vielä mukavampaa niillä olisi tietenkin ollut jos Musti olisi ollut terve. Sillä oli välilevytyrä jota yritettiin hoitaa kortisonilla ja vahvoilla kipulääkkeillä mutta sen liikkuminen verrattuna nuoreen koiraan oli tosi hidasta. Pave ei ymmärtänyt tätä, vaan yritti aina hyppimällä innostaa Mustia juoksemaan kanssaan. No siitähän seurasi että Musti oli nurin tuon tuostakin, että Pavea piti alkaa jo vahtimaan ettei pääse liian liki Mustia. Mutta kyllä ne makaili aina samassa huoneessa ja nenät vastakkain. Tässä todistusaineistoa:

Laitan myös uusia kuvia joita olen ottanut lähipäiviemme lenkeiltä. Ovat otettu kamerakännykällä joten eivät välttämättä parhaimmasta päästä:

Tämän pikkujoen yli ei enään tänään päästy kun joki oli hyytänyt ja vesi noussut jäälle. Tämä on maanantailta 5.1.

Tälläisiä kuvia ovat suurin osa mitä Pavesta saa. Joko etu- tai takapää jää pois tai sitten ei koiraa näy koko kuvassa. No kuitenkin yritin tässä ottaa kuvaa loikasta ojan yli mutta onnistuin puoliksi.

Vielä meidän kylältä löytyy vanhoja latoja jotka täytyvät tutkia tarkasti jos siellä asustaisi vaikka kettu. (Sellainen otus nimittäin nähtiin eilisellä lenkillä, juoksi poikki peltojen kovaa vauhtia. Onneksi Pave on niin torvelo et se ei huomannut mitään vaikka huudetttiin ääneen että: "kattokaa kettu!"Olis voinut tulla jonkinmoinen takaa-ajo nimittäin....