Rauha vallitsee vielä kahden koiran välillä, lukuunottamatta joka iltaista riehumiskohtausta jonka kaksikko aloittaa aina Paven iltalenkin jälkeen. Manu odottaa meitä pihalla ja jälleennäkemisen riemulla ei ole rajaa kun se huomaa meidän tallustavan kotipihalle. Ihan kuin oltaisiin oltu KOKO PÄIVÄ poissa, niin ikävä pikkupojalla on ollut meitä. Yhdessä kierretään piha ympäri ja katsastetaan onkos mitään kummallisia otuksia näkyvillä. Hypitään ja pompitaan, ollaan toisen naamassa kiinni, vedetään hännästä, mennään isomman mahan alta, huidotaan käpälällä ym. Tänäänkin oli mustikkaämpärit vaarassa, kun Pave teki sellaisia loikkia niiden yli että ihan hirvitti. Manu kipitteli perässä ja komensi heti Pavea jos se vaan yritti käydä makailemaan. Ihan hupsuja hauvoja...

Manun pesukeikka siirtyi peräti täksi päiväksi. Nyt oli kyllä viimeiset hetket pestä se, sai nimittäin Pavelta "kasteen" päähän aamupissillä. No, mitäs tunkee sen naamansa joka paikkaan. Iltapäivällä laitoin Manun vauvanammeeseen ja sain sen pestyä ihmeen helposti. Ensin vähän oli että mikäs juttu tää on, mutta tyytyi sitten kiltisti osaansa ja antoi pestä itsensä oikein shampoolla. En nyt sentään kauhean kauaa sitä jynssännyt, sen  verran että sai pikkasen kokemusta miltä tuntuu olla suihkun alla. Se oli niin hellyyttävän näköinen kuivatellessaan pyyhkeen sisällä, föönillä en viitsinyt sitä alkaa vielä pelottelemaan. No ei tuo pesu kauaa poikaa puhtaana pitänyt, tuolla ulkonahan se hääräili heti loppuillasta. Märät kukkapenkit on mukavia paikkoja, siellä on kiva kaivaa multaa, se kun jää ihanasti varpaiden väliin ja tekee kivoja jälkiä lattiaan...Ja kaikenmaailman tikut ja kepit ovat tosi hauskoja Manun mielestä. Aina on kuin tupakka suussa kun se jostain nurkan takaa ilmestyy. Saa olla kaivelemassa sen suusta ihmeellisiä puupalikoita kaiken aikaa. Miten ihmeessä sitä ei muista enää tekikö Pave samoja temppuja kun oli pieni. Ei varmaankaan. Sehän oli niin KILTTI poika.

Nyt Pave tuntuu tosi "vanhalta", se on jotenkin aikuistunut sen jälkeen kun Manu tuli. Välillä se kyllä saa niitä hulluja helpulikohtauksia, mutta muuten se on jotenkin niin rauhallinen ja seurailee tuon pikkunilviäisen toilailuja tuolla sivummalla. Voihan se olla että se onkin MASENTUNUT: mä fiksuna ihmisenä kysyinkin siltä et ootko Pave masentunut siitä kun Manu tuli meille, vai mikä riivaa. No en oikein saanut siltä vastausta, voihan se olla että pikkasen sellaista kateutta on aistittavissa aina välillä.  Yritetään kyllä et Pave saa huomioita osakseen yhtäpaljon kun Manu, mutta ainahan tuota pentua enemmän joutuu pitämään silmällä. Pavella on kyllä korvatulehdus päällä ja antibioottikuuri saatiin siihen eilen eläinlääkäriltä, että sekin voipi pikkasen pistää sen noiveen oloiseksi. Ihmettelin mikä tuossa Pavessa haisee niin pahalle vaikka oltiin juuri pesty se. Ei löytynyt hotspottia eikä muutakaan, mutta hajun sain paikannettua oikeaan korvaan. Mikäs ihme että tällaisilla helteillä iskee vaikka mikä tauti. Korvia kyllä pudistetaan säännöllisesti mutta eipä tuo nyt näytä auttaneen.

Yhden kerran on Pave ottanut nyt livohkat pihalta ja häippässy naapuriin. Sekin oli tuon kamalan ruohonleikkurin syytä, se on sellainen vehe jota tuo isopoika on aina pelänyt. Sen pörinän kun Pave kuulee on se sekunnin murto-osassa makuuhuoneen nurkassa piilossa, mutta tällä kertaa se lähtikin piiloon aina naapuriin asti. Ei muuta kun autolla perään. Perillä ei koiraa näkynyt missään mutta jostain kummasta sen naama ilmestyi yhtäkkiä kuskinpuoleisen sivuikkunan taakse, hyvä etten saanut sydänkohtausta kun tuli niin taka vasemmalta siihen... No eipä tuo karkaaminen nyt niin paha juttu ollut, kun on kuitenkin ollut tosi paljon vapaana pihalla parin viikon aikana, ennen ei voinut ajatellakkaan että Pavea voisi ilman hihnaa tai tarhaa pitää ulkona. Hyvä Manu, sulla on vaikutusvaltaa isoveikkaan....

Manu on aika itsenäinen poika. Näin kesällä kun on nuo ulko-ovet auki niin koira saa mennä ja tulla itse miten haluaa. Makailee monasti tuolla pihalla nurmella ja kaluaa jotain luun tynkää. Nyt kun muisti palailee pätkittäin, niin niinhän tuo Pavekin tykkäsi olla pienenä aina pihalla. Pave tuli meille maaliskuussa, joten silloin ekana kesänä se oli jo hiukan vanhempi kun Manu on nyt, joten on tuo tuoreempi tapaus ehkä enemmän varhaiskypsä. Vai eikö sitä itse ole enää niin vainoharhainen että olisi kokoajan kyttäämässä missä se koiranpentu luuraa. Kovasti se olisi jo innokkaana lähtemässä minun ja Paven kanssa tuonne lähimetsään sieneen ja marjalle. Yhtenä iltana seurasi väkisin perässä, pakko oli tyytyä tuohon vadelmapuskaaseen tuossa liiterin takana jotta Manukin pääsi "marjastuksen makuun". Hyvähän se on jotta siitä tulisi Pavelle semmoinen "mettäkaveri"; kyllähän nuo lenkit olisi aivan toisenlaisia liikunnan ja kunnon kannalta kun kaksi koiraa temmeltää yhdessä, (verrattuna siihen mitä Pave nyt saa kun tämmönen nelikymppinen huonokuntoinen naisihminen on sen painotaakkana hihnan toisessa päässä...).

Tuhoja ei ole vielä tullut Manun tulon jälkeen. Kenkiä välillä nakerrellaan, mutta muuten on nuo omat lelut riittäneet hyvin "puruluiksi". Tietysti aina välillä täytyy maistaa miltä kenenkin varpaat maistuvat, ja housunpunteissa on kiva roikkua mukana. Ja teräväthän nuo piikkihampaat ovat; veljen tyttö (5-v.) on hätää kärsimässä kun Manu "hyökkää". Kummasti nuo samankokoiset ovat niitä "mukavampia" uhreja, niihin kun pääsee helpommin kiinni. Auts!

Koirakavereita ei ole näkynyt. Pave on ihmeissään kun ei ketään ole tullut lenkilläkään vastaan, taitaa olla etenkin Teriä ja Bellaa ikävä. No jospa ne sieltä vielä ilmestyisivät pihalle. (Sanna, tää on siis virallinen kutsu tulla kattomaan Manua ja Pavea, eli TULKAA KÄYMÄÄN!)

Huomenna on mulla aamulla lähtö siivoamaan Martta-seuran kanssa tuota kylän seurataloa. Kivaa, "aikainen herätys" ja just kun sunnuntaiaamuna nukuttaisi niin pitkään. Ja eiköhän mulle lankea taas niiden vessojen pesu, ekstrakivaa.. toivotaan että on hääväki siistiä porukkaa eikä mahatauti iske kesken illan....

Tässä kuitenkin muutama kuva koirista, valitettavasti niistä on vaikea saada yleensäkin mitään kuvia jos eivät ole nukkumassa. Juuri kun kamera räpsäisee kuvan niin karvaturrit ovat jo metrien päässä. En tiedä onko kuvaaja vai kamera aina myöhässä mutta jossain mättää...

Lähdetkös leikkimään?

Ota kiinni jos saat!

Nyt tuli väsy. Penkin alla on kiva koisia, pidän kuitenkin toisen silmän auki että tiedän missä mennään....