Manu-rakas....miten voi elämä olla näin julmaa...juuri vasta menetti velipoikansa niin nyt itse sairastui luusyöpään. Kasvain löytyi oikeasta takajalan polvesta...sitähä se aristikin kun kokeilin kun etsin kipukohtaa kun se ei jalkaa laittanut maahan. Kuvissa näkyi selvästi kasvain....ette usko kun potutta..surettaa..itketää...en olisi uskonut että näin nopsaan sille tulee jotain noin vakavaa. Kolmen viikon päästä mennään uusiin kuviin ja katsotaan mikä on tilanne..toivottavasti kunto pysyy edes tämmöisenä...kortisooni kyllä auttaa kipuun mutta pelkohan on että jalka murtuu itsekseen kun luu haurastuu...toivotaan ettei niin...mutta lähtölaskenta on alkanut...siitähän ei pääse mihinkään...voi mennä kuukausia tai sitten viikkoja...mutta sitä ei nyt surra etukäteen vaan nautitaan kesästä ja sen lopusta...yksi päivä kerrallaan se on mentävä niin ihmisten kun koirienkin...ei enempää voi vaatia eikä saada. Kiitos Hannalle joka jaksaa meitä muistaa...tämä on ollut kyllä raskas vuosi...ja näköjää semmoisena jatkuu.