Leonberginkoirat Pave & Manu sekä pikkuveikka Jäpä!

Niin se vuosi meni....

2017-03-14T20:57:00+02:00

Aika ja ajankulu on erikoista...tuntuu että vasta eilen oltiin sairaalassa sanomassa hyvästejä äidille...mutta tänään siitä tulee jo vuosi kun äiti kuoli...maanantaina 14. maaliskuuta klo 19.05. Viikonloppuna on tullu kyllä käytyä vuoden takaiset tapahtumat mielessä läpi...ihmeesti sitä muistaa paljon asioita...sellaisiakin joita ei kuvittelisi muistavan. Alkaako se elämä ja suru helpottamaan tästä eteenpäin...eikö sanota että se ensimmäinen vuosi ja sen kaikki juhlapyhät ym on vaikeinta aikaa...varmaankin...mutta aina joku tai jokin muistuttaa jostakin joka koskettaa äidin elämää ja meidän yhteistä eloa. Kaiketi se niin pitääkin...ei saa unohtaa...joka päivä tulee puhuttua etenkin isän kanssa miten äiti tämän teki tai mitä mieltä olisi tästä ollut...ehkä se on sitä surutyötä edelleen...jatkuvasti....lopun ikää...paljon on asioita joiden kautta äiti muistuu mieleen. Ja veljenlapset monasti muistelee mummoa...tuntuu että minä olen nyt se varamummo...tähän meille tullaan vielä niinkuin ennenkin...mummolaan....onko ruokaa...anna sitä...tee sitä...passaan lapsia kun mummo...ja huomaan itsekin että olen ottanut sen mummon roolin enkä ole enää pelkkä täti. Mummola ja mummo oli lapsille tärkeä...ja niin se saa vieläkin olla...ja kaikki mummon tavarat on vielä paikallaan niinkuin ne jäivät kun mummo lähti sairaalaan viimisen kerran. Vaatteet kaapissa...muut tavarat....meikit...kaikki. Miksi niitä menee korjaamaan pois....mummon vaatekaapilla on hyvä käydä välillä katsomassa onko siellä mitään "lainattavaa"...yhteisiä ne oli jo hänen eläissään ja yhteisiä on vieläkin...elämä jatkuu vaikka yksi on poissa....ei kaiken tarvitse muuttua...äiti on aina mukana niin arjessa kun juhlassa...ikuisesti.

Kevät keikkuen tulevi...

2017-02-22T15:14:00+02:00

Pitkä aika taas mennyt kun oon tänne mitään päivitellyt...aika menee niin nopsaan ja hommaa on ollut jos minkälaista. Mettätyöt on nyt ainakin vähäksi aikaa seis...lumi peitti meidän polttopuut ja aloin tekemään kirjanpitoa eli maatalouden veroilmoitusta ja siinähän on taas ollut työ. No nyt se alkaa olla lähetystä vajaa valmis. Mitäs muuta meille kuuluu....no ollaan käyty lenkillä tietty ja nyt eilen kaivettiin potkukelkka esille...sillä päästäänkin Jäpän kanssa kovaa vauhtia...hiukan hirvittää kun välillä meno on "tökkivää" kun pitää haistella naapurin koirien tuoksut...mutta ainakin Jäpä saa liikuntaa tolla tavalla.

Ja lenkin jälkeen maistuu kermavaahto....tässä taisi olla veljentytön synttärikakun tekoa...

Ystävänpäivänä oltiin tietty lenkillä..oli upea ilma ja mikäs sen mukavampaa on kun nauttia elämästä ystävän kanssa :)

Isäukko on innostunut tekemään linnunpönttöjä...Miljoona, miljoona, miljoona pönttöä...no ei nyt ihan niin montaa...mutta onpa uusia asuntoja pikkulinnuille kevättä varten :)

Isot pojat on joka päivä mielessä...kauhee ikävä iskee aina välillä...etenkin Manua kun sen tuo sairaus tuli kun salama kirkkaalta taivaalta..Paven poisnukkumisen ymmärtää kun se oli ollut sairas pitkän aikaa...aina jotain vaivaa. Koirakuume välillä iskee mutta taidan olla tämän vuoden ilman koiranpentua...Jäpästä on seuraa ja täytyy sanoa että viiminen vuosi on ollut niin raskas että yritetään nyt hiukan huilia ja hengähtää...Äiteen kuolemastakin tulee kohta täysi vuosi...niin se aika menee....

Pave olisi tänään täyttänyt 10 vuotta..

2017-01-11T20:35:00+02:00

Sovimme aikanaan Paven kanssa että sinnitellään ainakin sinne asti kun se täyttää 10 vuotta....valitettavasti ihan niin kauan poika ei jaksanut elää....ja vaikka elämä oli sairauksia ja vaivoja täynnä eli se täyttä elämää joka päivä...Onnea sinulle Pave-rakas 10 vuotis synttäreiden johdosta sinne jonnekin...toivottavasti juhlit Manun kanssa ja syöt herkkuja kovasti...me tehtiin perinteinen synttärikakku ja juhlittiin veljenpojan ja Paven synttärit yhtäaikaa...

Jäpä eläinlääkärillä....

2017-01-07T20:49:00+02:00

Mutta onneksi ei ollut kun pedikyyrissä....poika kun on kauhean vaikea tapaus jos pitää kynsiä leikata...parempi siis viedä Jäpä ellille ja rauhoittaa niin käypi tuokin homma paljon paremmin. Koko päivä meni sen jälkeen pojalla nukkuessa...takapäätä heitti ja ruoka ei maistunut sitten vähääkään....eipä tuo kauheasti ole vielä syönyt Manun kuoleman jälkeen....pikku hiljaa alkaa niitä entisiä elkeitä näkyä mutta kovasti tuo tykkää olla ihmisten seurassa ja illalla monasti yllättää ikävä ja pitää päästä isäukon viekkuun nukkumaan.

Tässä on aika vakavat ilmeet kun poika huomasi että nyt ei mennäkkään lenkille vaan ihan eri suuntaan...ettei vaan eläinlääkärille...

Mikäs tässä niin väsyttää...on vuosisadan krapula....mutta kynnet on nyt lyhyet ja on hyvä kävellä näillä tassuilla...

Sitten meidät yllättikin kamalan kovat pakkaset...kylmimmillään oli 22 astetta miinuksen puolella...joka päivä käytiin kyllä lenkillä vaikka meinasi korvat ja kuono jäätyä...keittiön pöydän ääressä on hyvä tarkistaa lämpötila ja muutenkin millainen keli ulkona on...

Tässä me taas mennään....pappara ajaa...Jäpä istuu keskellä ja minä repsikan paikalla...välillä on tunne että mihin se Manu ja Pave jäi...hirveä ikävä on poikia ja monet itkut on itketty...nyt kun Manukin on poissa tuntuu se Paven lähtö vielä vaikeammalta kuin silloin toukokuussa...ja ystävien leonbergejä on mennyt vähässä ajassa ihan kamalasti...itkuhan siinäkin on tullut...Cola ja Sir Pogo...ihanat nallet menivät yhtäkkiä.

Tässä me kuunnellaan mikä ihmeen kone lähestyy kovalla äänellä ja mekastuksella....pakkaskeli ja asteita se -22.

Tommonen härveli sieltä ilmestyi..Kalle poika se sieltä tulla körötteli mun pikku metsäpalstalle....laitettiin kaikki puut matalaksi kun meinasivat kuivaa pystyyn...muutamat isot haavat jätettiin linnunlaulupuuksi...

Tommosta jälkeä se kone teki...isoja kiviä oli tuolla metikössä...varmaan sen viisi metriä korkeita ja lähes kymmenen leveitä...jättikiviä.

Hyvää Uutta Vuotta 2017!

2017-01-01T15:26:00+02:00

Joulu saapui kaikesta huolimatta...

2016-12-24T20:23:00+02:00

Eihän se joulu ole sellainen kun ennen...väki on talosta vähentynyt viimeisestä kolmella...Jäpä on surullinen....ruoka ei maistu oikein vieläkään...kinkku menisi mutta ei muu...makailee ja tänään halusi isäukon viekkuun makkariin nukkumaan...selvästi Manua kaipailee....nyt on tajunnut että ei se velipoika olekkaan vaan reissussa vaan on lähtenyt lopullisesti talosta...no tänään pääsi poika autoajelulle kun käytiin hautausmaakierroksella...jospa huomenna olisi keliä lähteä metsään samoilemaan...jollain konstilla täytyy toista yrittää piristää...Kaikesta huolimatta Rauhallista Joulua teille kaikille....kiitos osanotoista Manun poismenon johdosta...Manu loistaa taivaalla kirkkaimpana tähtenä mummon ja Paven tähtien vieressä <3

Elämä ilman Manua...

2016-12-20T21:03:00+02:00

on outoa....kun joku puuttuu pihalta, viereltä, kodista...tuntuu liian hiljaiselta vaikka eihän se poika ollut oma itsensä enää vähään aikaan....ei oikeastaan noteeranut enää ketään muuta kun minut...ei vaikka kuka tuli pihaan...asiakkaiden lapsia kävi morjestamassa vielä viikonloppuna...ei muita...lapset olivat Manulle aina tärkeitä...se tykkäsi heistä ja halusi pussailla ja töniä isolla kuonollaan.

Jäpälle ei maita ruoka...en tiedä ikävöikö se velipoikaa...ehkäpä...näytin sille Manua kun se makasi kuistilla kuolleena...en tiedä oliko järkevää...ajattelin että kun se tajuaa että velipoika on mennyt lopullisesti ei se sitä osaa etsiä mistään...kyllähän se varmaan kaipaa toista....kaikki ikävöi Manua. Se oli vaan SE koira jollaista toista ei tule...ja sen sairastuminen tuli kyllä niin puskista. Pave oli ollut aina sairas...tai ainakin siltä tuntui...pienestä pitäen sillä oli jotain häikkää...maitohampaatkaan ei lähteneet suosiolla pois vaan ne piti elli vetää irti.

Manu oli aina se terve tapaus...niin fyysisesti kun henkisesti...viiden vanhana sillä ilmeni tuo silmävika joka pisti jalostusuroksen tittelin jäihin...olisi sitä voinut käyttää jalostukseen mutten halunnut..kun ei ollut varmaa oliko silmäsairaus perinnöllinen. Nyt kaduttaa hiukan...olisin halunnut Manun jälkeläisen...eihän se olisi silti ollut Manu vaan ihan toinen koira. Kaikki koirat ovat omanlaisensa..niin oli Pave ja Manukin...aivan erilaisia....silti yhtä rakkaita.

Pave oli se itsepäinen jäärä joka teki juuri niinkuin halusi...Manu oli se kiltti poika joka teki niinkuin minä sanoin...välillä kyllä yritettiin kokeilla rajoja mutta hauskaa sen tempaukset oli. Naapuria aina nauratti kun Manu kävi varastamassa heidän kurkkupenkin päältä pakkasharson ja lähti vetämään sitä kotia päin...varmaan ajatteli tuoda emolle hunnun. Samoten Manu varasti samaiselta naapurilta meidän puutarhalta ostetun kanankakkapussin...ihmettelin mistä sellainen oli meidän pihalle ilmestynyt mutta totuus selvisi myöhemmin...poika oli kotiin päin...nauroinkin että kun Manu oli kotoisin Varkaudesta niin tuo varastaminen oli synnynnäinen "vika".

Kepit oli Manulle etenkin nuorena tärkeitä...tai ei kai 5 metrisiä puun oksia voi kepeiksi enää sanoa....niitä löytyi pihalta harvasa päivä..polttopuiksi varmaan niitä keräili. Luun piilotus oli myös mieleinen leikki...kun Jäpä tuli taloon niin alkoi kova kilpailu siitä kuka löytää nopeimmin toisen luu jemman...Metsälenkit oli pojalle tärkeitä...ja mustikan keruu matkat minun kanssa...oli turvallista keräillä marjoja kun "karhu" makasi vierellä ja vartioi minua. Vielä tänä syksynäkin jaksoi poika lähteä minun kanssa metsään samoilemaan.

Onneksi on monia valokuvia Manun elämän matkalta...ekalta reissulta kun käytiin veljenpojan kanssa tutustumassa Manuun ja toiselta reissulta kun haettiin poika kotiin....muistan kun pelkäsimme miten Pave suhtautuu pikkuveikkaan kun saavuttiin kotia...pelko oli aiheeton ja ekasta päivästä lähtien pojat tulivat hyvin juttuun...ikinä ne eivät tapelleet keskenään..söivät samasta ruokakupista, jakoivat luut ja lelut...nukkuivat vierekkäin ja tekivät kaiken yhdessä....olivat parivaljakko jota ei erottanut kun kuolema. Nyt saavat velipojat olla taas yhdessä ja juosta ja riehua niinkuin nuorena ja terveenä...olisin halunnut pitää heidät ikuisesti itselläni mutta eihän niin vaan pysty...ymmärrän kun on pakko luopua jostain rakkaasta vaikka kipeää se tekee.

Manu oli se minun koira...koira joka luotti minuun täysin ja oli kuin minun varjo...nyt tuntuu että joku puuttuu viereltäni...olen kadottanut varjoni...ehkä se vielä joskus löytyy mutta ikinä ei tule toista Manua...enkä edes halua...koska jos joskus otan vielä leonberginkoiran on sen tuleva olemaan oma yksilö niinkuin muutkin ovat olleet...koira joka keksii taas omat kepposensa.

Manu 28.5.2009-19.12.2016

2016-12-19T17:27:00+02:00

Rakas Manu nukkui ikiuneen tänään kotona eläinlääkärin avustamana...kiitos kaikesta ihana iso pieni poika <3

Putiikki avattu ja pojilla on tylsää...

2016-11-25T17:50:00+02:00

Ei riitä että kesällä saa olla karanteenissa kukka-asiakkaiden takia mutta että vielä keskellä talvea...tylsää puuhaa maata vaan pihalla...no pääsi pojat tänäänkin autolenkille ja pellolle kävelemään....nyt ne oottaa ruokaa kieli pitkällä kun mie oon vielä putiikissa seitsemään asti...täytyy mennä kyllä kipasemaan sisälle ja antamaan niille sapuskat eteen...tässä kuvia viikon varrelta...

Jouluputiikin tekoa...

2016-11-15T22:23:00+02:00

Vihdoinkin monen vuoden miettimisen ja pähkäilyn jälkeen uskalsin ottaa riskin ja laittaa joulukukkamyynnin/putiikin pystyyn tuonne meidän vanhaan navettaan...remppaa on tehty muutama viikko...suurin osa siivousta ja pientä maalausta...vanhojen kaappien duunausta jotka saavat uuden elämän nyt sisustusputiikissa...tavaraa on saapunut jo jonkin verran ja kukkia alkaa tulemaan ensi viikolla...sitten aloitetaankin asetelmien teko ja putiikki avataan viimeistään 1 päivä joulukuuta....silloin on "viralliset" avajaiset...toivotaan että ihmiset löytävät meille...mainostaa pitää kovasti niin facessa kun lehdissäkin...innostus on kova vaikka tuo mun selkävaiva on hiukan hidastanut tahtia...koirat on olleet mukana työn touhussa...meillä on tuolla navetalla uuni jossa poltetaan puita että saadaan muuriin lämpöä...tänään pidettiinkin sitten semmoiset omat "harjakaiset" koirien kanssa ja paistettiin uunissa makkaraa....kyllä maistuikin hyvältä ja Manu taisi syödä aika monta :)

Tässä on pieni kuvakollaasi...lisää tulee sitten kun saadaan kukat ym. tavarat kaikki paikoilleen...pojista ei tullut otettua kuvaa vaikka käytiin tänään porukalla hakemassa parit männyt ja kuuset pihalle... Manukin pääsi vielä auton kyytiin ja sai kävellä pellolla pienen matkan....jalka on ihmeen hyvässä kunnossa (koputtaa puuta)...tuntuu että poika liiankin innokkaasti ottaa juoksuaskeleita...päivät menee pojilla melkein ulkona makaillessa ja luita napostellessa...tai Jäpä piilottaa luunsa ja Manu kyttää koska saa sen varastettua kun ahnehtii omansa hyvinkin äkkiä :)